Produktio muhii ja muotoutuu: ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis!

Tällä viikolla Doinan pojat ovat treenanneet yhdessä produktioon kaavailemiaan biisejä. Maanantain treenit menivät lähinnä musiikillisissa merkeissä, ja ensi viikolla tarkoitus on syventyä koko esityksen draaman kaareen Michaelin kanssa. Michaelin dramaturgiakäsikirjoituksen ensimmäinen versio on nyt valmis, mutta kuten ensimmäiset versiot aina, tulee se muotoutumaan vielä radikaalistikin matkan aikana. Koska esitys tulee koostumaan sekä musiikista että tarinoista, on jokaisella enemmän tai vähemmän huonomuistisella musikantilla näillä näkymin haasteena opetella kaksi tekstinpätkää Johanna af Schulténin ottaessa harteilleen ammattinäyttelijänä hieman useamman tarinanpalasen.

Michaelin dramaturginen työ ei ole ainakaan kärsinyt materiaalin puutteesta, sillä Kjell on luonut niin runsaan historiallisen Helsingin poikki kulkevan tarinavarannon, että ongelma on ollut pikemminkin materiaalin karsimisessa. ”Muutama hyvä teksti on jo tässä vaiheessa lentänyt roskikseen. Ja olen lyhentänyt ja yhdistellyt jäljellejääneitä. Väkivaltaa olen yrittänyt olla tekemättä”, Michael kertoo.

Posted in Uncategorized | 2 Comments

Doina Klezmer ja Johanna af Schultén Korjaamo teatterissa, tiistai 8.3. – torstai 10.3.2011 klo 19

Kjell Westö – Michael Baran: KUN KATSOT ARPEA – MINNS DU SÅRET

Doina Klezmer ja Johanna af Schultén kertovat soivia tarinoita menneestä, tästä ajasta, Helsingistä – tulevastakin?

Historiallinen Helsinki oli tulvillaan kansainvälisiä kaikuja idästä, lännestä.
Nyt aikamme kärsii historiattomuudesta, lyhytnäköisyydestä ja suvaitsemattomuudesta. Monet eivät enää hyväksy rajoja ylittävää kanssakäymistä ihmisten välillä, humanismia, kansainvälisyyttä, näitä sivistyksemme vanhoja kulmakiviä.

Doina Klezmerin ja ystävien esityksessä musiikilliset tarinat avaavat mahdollisuuden kurkistaa muun muassa historialliseen monikulttuuriseen pääkaupunkiimme. Matka menneeseen voi antaa oivalluksia nykyisyyteen.

Ensimmäinen suomalainen klezmer-yhtye Doina Klezmer pyrkii musiikissaan kunnioittamaan traditioita, mutta myös astumaan eteenpäin ja luomaan musiikkia, joka peilaa tämän ajan elämää. Se onkin säveltänyt musiikkia aiemmin myös esittävän taiteen teoksiin, Michael Baranin dramatisoimaan kuunnelmaan ja Tommi Kitin koreografioihin.

Posted in Uncategorized | 2 Comments