Doina Klezmer

Tiistai-iltana Korjaamon vaunusali täyttyi odottavasta puheensorinasta. Katsomossa istui kulttuurinystäviä aina sylivauvoista eläkeläisiin.

Jos joku ajatteli näkevänsä vain miehet lavalla, sai hän yllättyä, sillä tilankäyttöä oli mietitty katsoja-esiintyjä-dikotomiaa murtaen.

Taide-elämystä pilaamatta vielä showta näkemättömiltä voi ainakin kertoa katsojien pääsevän kokemaan 92-linjan bussikuskin urautumista vastaan taistelevan tarinan (kuuntele Ramónin tarinan musiikkia LiveRadHalaila_trad_arr_DoinaKlezmer) kuin umpirasistin raivokkaan avautumisenkin.

Doinan poikien jännitys sanojen muistamisesta ei näyttänyt ensi-illassa ainakaan juuri haittaavan. Kukin heistä toi omalla tyylillään esille koskettavia tarinoita vuosi(satoj)en varrelta. Elähdyttävää vastapainoa äijäenergialle toi Johanna af Schulten, joka shown aikana kävi läpi koko naisen elinkaaren.

Kulttuurielämys kantoi myös Korjaamon ovien ulkopuolelle, sillä jokainen katsoja sai mukaansa käsinkosketeltavan muiston näytelmästä.

Oman Kun katsot arpea -elämyksesi voit kokea vielä keskiviikkona tai torstaina klo 19. Tervetuloa, ja lämmin kiitos jo osallistuneille!

…etenkin Johanna, Hanna, Lotta ja Minni, ja ensi-iltaa odotellessa.

Tervetuloa kaikki ihmiset kuuntelemaan soivia tarinoita Korjaamolle tänään klo 19. Tunnin ja vartin tiivis alku ikimuistoiselle illalle.

terv. klezmer- ja muut ukot

Se vaan tässä nyt mietityttää, että miten tää meidän proggis mahtaa istua tuohon Persujen kulttuuripoliittiseen vaaliohjelmaan. Että onko ihan linjassa? Voihan elämä!

Rakennetaan, Korjaamolla. Lievää kihinää. “Eläköön Oravat!”, toteaa H. Kasataan energiaa, nakerretaan käpyjä????

Lauantaina Doina Klezmer soittaa Ravintola Sturenkatu 21:ssä. Viikko on harjoiteltu tiiviisti ensi tiistaina koittavaa ensi-iltaa varten, mutta vieläkin on tehtävää vaikka millä mitalla. Lyömäsoittaja Tapani Jämsen kertoo bändin tunnelmista.

-Soitamme samoja biisejä kuin Korjaamo-keikalla, joten tämä on nyt vielä viimeinen venyttely ennen ensi-iltaa. Meillä on takana pitkät treenit kera Johannan ja olemme aika rapean suojaamattomassa tilassa.

Treenejä on pidetty Olympiastadionilla, joka inspiroi koko porukkaa.

-Fiilis on mahtava. Olympiastadika on hienoista hienoin funkisrakennus. Itäisen siiven tilat melko karunrähjäisiä, mutta jännittäviä ja samalla valoisia. Olemme treenanneet tanssisalissa, johon lankeaa koko ajan komea valo, aamulla suora aurinko ja päivällä hajonneempi kirkkaus.

Suurin haaste bändillä on vielä saada draamallinen paketti kasaan ennen ensi-iltaa.

-Tekstit ovat ulkoaopettelun näkökulmasta hallussa, mut kaikki muu, ilmaisu ynnä muut vielä iloisesti levällään, mutta kyllä tämä tästä!

Ensi-iltaan on vajaa viikko. Kirjailija Kjell Westö kertoo omin sanoin Kun katsot arpea -produktiosta ja esittää ajatuksia tarinoiden takaa.

Kjell Westö

Mikä sai sinut lähtemään mukaan?

Oikeastaan kaikki alkoi viime keväänä, kun Doinan lyömäsoittaja Tapsa J, jonka ystävät asuvat samassa rapussa kuin minä, pudotti postiluukustaani pari Doinan levyä ja saatekirjeen. En siis tuntenut ketään porukasta henkilökohtaisesti, mutta kuuntelin levyt ja pidin niistä kovasti. Lähetin kiitosviestin, ja siitä alkoi ajatustenvaihto, joka johti jo alkukesällä bändin ja allekirjoittaneen tapaamiseen. Päätimme yrittää tehdä jotain yhdessä, ja tulos on nyt tässä.

Lähdin mukaan useastakin syystä. Kun tekijäporukka alkoi muotoutua, koin että arvomaailmat todella kohtaavat. Kukin meistä uskoo ihmiseen ja ihmisten väliseen kommunikaatioon. Uskomme myös kulttuurien kohtaamiseen. Sekin painoi vaa´assa, että pidän niin paljon bändin musiikista.

Olet ollut mukana Doinan treeneissä. Mikä tunnelma tästä produktiosta?

Treeneissä on ollut tiivis, lämmin ja keskittynyt tunnelma. Doinan kaverithan ovat ensisijaisesti soittajia, ja olen todella iloinen, että he haluavat myös lukea tekstejäni. Michael on tehnyt hienon työn, kun on yhdistänyt ja koonnut pienistä tarinoistani ja musiikista kokonaisuuden. Johannan tuleminen mukaan oli myös loistojuttu, eikä vain siksi, että niin saimme esityksestä kaksikielisen.

Jännittääkö omien tekstien puolesta?

Jännittää hieman, ehtivätkö kundit “tankata” kaikki tekstit, muuten ei. Voin muuten kertoa, että esiinnyn itse eniten “puhetyöläisenä”, mutta myös muusikkona amatööritasolla, ja minua taas jännittää soittaminen niin paljon, etten suostu puhumaan lavalla sanaakaan silloin kun minulla on soittokeikka…

Mitä haluat teksteilläsi kertoa?

Ne ovat pieniä tarinoita ihmisistä. Haluan, että ne saavat puhutella kuulijaa vapaasti, en halua selittää niitä puhki. Mutta jos jollekin tulee ajatus, että ihmisten muuttaminen juuriltaan uuteen ympäristöön on ikiaikainen juttu, joka vaatii muuttajalta paljon. Tai että suurin osa maailman ihmisistä on hyväntahtoista ja yritteliästä väkeä, ja että näin on aina ollut. Tai että voi oppia rakastamaan maata tai kaupunkia, jonne ei ikinä olisi kuvitellut joutuvansa. Jos tällaisia ajatuksia tulee, olen iloinen. Sen voi ilmaista näinkin: Me ihmiset olemme loppujen lopuksi yllättävän samanlaisia. Haluamme elää rauhassa, tehdä työtä ja rakastaa.

Kun katsot arpea -produktiossa on mukana niin monta ihmistä ja sen myötä aikatauluja ja yksityiskohtia, että olisi sula mahdottomuus harjoitella joka hetki koko porukalla.

Michael Baran

Produktion dramaturgi, Kansallisteatterissakin vaikuttava Michael Baran, täsmätreenasi viime viikolla kaartin ammattinäyttelijän, Johanna af Schulténin, kanssa. Kaksin he kävivät läpi Johannan osuuksia yksityiskohtaisemmin. Eli mitä?

- Teimme Johannan kohtauksille pohjat, joita voimme tällä viikolla alkaa säätää osaksi kokonaisuutta. Yritimme pitää keinot yksinkertaisina ja pieninä, jotta tilaa jäisi Kjellin tarinoille ja musalle, Michael muotoilee.

Dramaturgi ei säästele sanojaan Johannan ammattitaidosta puhuttaessa:

Johanna af Schultén

- Johannasta irtoaa ihan mitä vain – vaikkapa puolessatoissa minuutissa yhden naisen koko elämä nuoruudesta vanhuuteen ja lapseksi taas – keinoina vain huulipuna ja omat hiukset.

Tällä viikolla myös doinalaiset pääsevät Michaelin draamakäsittelyyn.

- Tähän asti bändin pojilla on ollut tehtävänä lähinnä opetella tekstit ulkoa. Nyt alamme etsiä ilmaisua. Ja musan suhdetta tekstiin. Perjantaina alamme yhdistellä kaikkia paloja yhteen ja rakennella näyttämöllepanoa.

KVINNAN I NIKAB (nutid)

Ja, jag finns här bakom tyget och naturligtvis ser jag att ni är rädda. Och protestera inte snälla ni, försök inte bortförklara det med en massa teorier: det är just rädda ni blir. Jag är ett hot för er, en plåga. Ni vet inte om jag har blivit tvingad eller om jag har dolt mig frivilligt. Det kan till och med vara så att jag är en av era egna som fått nog av alla hungriga blickar och konverterat och tycker att det är en lättnad att gömma sig. Ni kan inte veta säkert och ni vågar sällan fråga. Ni kan inte se mitt ansikte, ni vet inte hur min mun ser ut, om jag ler ofta eller om jag är stram, ni ser inte om jag är mager eller lite mullig. Det räcker inte med ögonen, det behövs mer för att läsa en människa och jag blir värre än en främling för er, jag blir en ansiktslös och själlös främling, en som säkert är
terrorist.

Själv är jag rädd för människor som dricker sprit. Ni säger att öppna och synliga ansikten får er att känna er trygga men jag blir rädd för öppna och synliga ansikten som har druckit för mycket. Era ögon blir då stirriga och tomma, era röster blir höga och hårda, ansiktet suddas ut, man ser hur personligheten löses upp, hur själen dräneras och lämnar bara bottendyn kvar. Om det råkar finnas hat i den där dyn så kommer hatet ofta fram just då. Att se det hatet är lika skrämmande för mig som det är för er att se mig i ögonen och försöka räkna ut om människan där bakom slöjan är en självmordsbombare eller inte.

(c) 2011 Kjell Westö

TIMIIRI VALOKUVASI KAUPUNKIA (1890-1925)

Sotilaanahan Timiiri tänne tuli, luutnanttina Riiasta vuonna yhdeksänkymmentä. Oli Pietarista kotoisin ja oli suorittanut husaarivänrikin tutkinnon. Hän ehti palvella Heydenia. Gontsarovia, Bobrikovia, Obolenskia, Gerardia, von Böckmannia ja Seynia. Seitsemän kenraalikuvernööriä, joiden aikana Timiiri yleni kenraalimajuriksi.

Eräänä iltana vuosisadan alussa juopunut ylioppilas lähti Kappelista Smolnan edustalle odottamaan kenraalikuvernööri Bobrikovin lähtöä. Kun kuvernööri astui vaunuihinsa , ylioppilas huusi: ”Siinä on itse pääpiru!” Bobrikov kysyi Timiiriltä: ”Mitä tuo mies sanoi?” Hetkeäkään miettimättä adjutantti pelasti ylioppilaan vastaamalla: ”Hän toivottaa Jumalan siunausta Teidän Ylhäisyydellenne.”

Mutta ennen kaikkea Timiiri valokuvasi. Hän vietti 37 vuotta Helsingissä, otti tuhansia kuvia ja voitti lukemattomia palkintoja. Hänestä tuli melkeinpä helsinkiläisempi kuin helsinkiläiset itse, helsinkiläisempi kuin me kymmenet ja taas kymmenettuhannet jotka muutimme tänne sitten kun kaupunki alkoi kasvaa suureksi. Timiirin kuvista näkee, että hän piti auringonvalosta, lapsista ja kesäisestä Espasta, mutta myös lumesta.

Timiirillä oli kantapöydät sekä ravintola Catanissa että Kaivohuoneella, ja hän jäi asumaan itsenäiseen Suomeen. Hän oli suoraryhtinen ja suvaitsevainen herrasmies loppuun saakka, ja kaupunkilaiset katsoivat häntä lämpimästi. Oli pelkkää sattumaa, että Timiiri kuoli juuri sinä vuonna kun valtuusto päätti muuttaa venäläisperäiset kadunnimet kansallisiksi.

(c) 2011 Kjell Westö

Michael on ammattilainen, hän luo/tuo treeneihin aina mukavan, mutta samalla innostavan ja energisen tunnelman. Hyvällä fiiliksellä ja teholla kokeilimme eilen kaikenlaista. Tässä on Hanna Käyhkön loistava kuva visualisoimaan esityksemme tarinoita ja tunnelmia:

Kun katsot arpea - minns du såret