Yhtye

Doinan kymmenvuotisella taipaleella klezmer-musiikki on saavuttanut paljon uutta yleisöä Suomessa ja Euroopassa. Yhtye on konsertoinut useimmilla suomalaisilla musiikkifestivaaleilla sekä Alankomaissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Esiintymiset ovat vaihdelleet konserttisaleista hämyisiin klubeihin.

Orkesteri on tehnyt viljalti yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa. Pitkäaikainen kumppani on tanssija/koreografi Tommi Kitti ryhmineen. Dramaturgi/ohjaaja Michael Baranin kanssa tehtiin kuunnelma YLEn radioteatterille. Viimeisin yhteistyökokonaisuus oli 10-vuotisjuhlakonsertti mm. Arktinen Hysteria -puhallinkvintetin ja Aija Puurtisen kanssa.

Vuonna 2004 Doina Klezmerin Nomada-levyn kappaleiden sovitukset olivat ehdolla TEOSTO-palkinnon saajaksi.

Yhtye kiittää Valtion Säveltaidetoimikuntaa, Suomen Kulttuurirahastoa ja Esittävän Säveltaiteen Edistämiskeskusta toimintansa pitkäjänteisestä arvostamisesta ja tukemisesta.

Sampo Lassila

Sampo Lassila, kontrabasisti ja musiikintekijä, on säveltänyt suurimman osan orkesterin omasta materiaalista. Hän työskentelee musiikin alalla laajasti mm. Zagros -kamariyhtyeessä, Kaski -, Free Okapi - ja Nada -yhtyeissä sekä Sinfonia Lahdessa.

Markku Lepistö

Markku Lepistö on tunnettu kansanmuusikko, joka musisoi myös Värttinässä sekä omassa, jo kaksi äänitettä tehneessä, soolokokoonpanossaan.

Hannu Vasara

Viulu- ja alttoviuluvirtuoosi Hannu Vasara on Doina Klezmer -idean isä, joka on myös alkanut säveltää bändille. Päätyökseen hän on Radion Sinfoniaorkesterin kakkosviulun äänenjohtaja. Lisäksi Hannu on Avanti orkesterin ja Zagros- sekä Cuarteto NuevAmerica -ryhmien pitkäaikainen jäsen.

Tapani Jämsen

Lyömäsoittaja Tapani Jämsen on kokenut rytmimuusikko. Viihde-, pop- ja jazz-kokoonpanojen lisäksi hän on työskennellyt paljon myös teattereissa.

Doinassa hän rakentaa sointi- ja rytmimaailmaa käsintehdyillä suomalaisilla Kumu-rummuilla.

Äänimiehet

Doina Klezmerillä on etuoikeus työskennellä parhaiden suomalaisten äänentoistoammattilaisten kanssa. Heistä mainittakoon Janne Viksten, Pekka Purhonen ja Jari Holmberg.